Hyvää joulua ja menestystä vuodelle 2015!

Lämmin Joulutervehdys!

Joulun aika on jotain eritystä – aika muistaa ja tehdä hyviä tekoja. KuntaPro on tänä vuonna päättänyt ohjata joulutervehdyksiin kohdistetut varat Pelastakaa Lapset ry:lle.

Apua tarvitsevien lasten määrä on kasvanut Suomessa hälyttävästi taloudellisen taantuman seurauksena, Moni lapsi oireilee vakavasti samalla, kun vanhemmat etsivät keinoja selviytyä tukalasta tilanteesta. Tukiperheet antavat näille perheille toivoa ja auttavat vaikeiden aikojen yli.

KuntaProlle vuosi 2014 on ollut vahvaa kasvun ja uuden rakentamisen aikaa. Kiinnostus KuntaProta kohtaan on noussut voimakkaasti, joten myönteiselle kehitykselle on tukeva pohja.

KuntaPro toivottaa kaikille rauhaisaa joulun aikaa ja hyvää uutta vuotta 2015!