KuntaPro rekrytoi: Tietovarastoasiantuntija / Tietoarkkitehti

 

KuntaPron monipuolisen ICT-järjestelmäkokonaisuuden jatkuvasti kasvaessa haemme TIETOVARASTOASIANTUNTIJAA / TIETOARKKITEHTIÄ, joka omalta osaltaan kehittäisi ja mallintaisi KuntaPron järjestelmäkokonaisuutta. Tietovarastoasiantuntijan roolissa pääset kehittämään KuntaPron tiedolla johtamisen ratkaisua Kuntaria. Kuntari on KuntaPron oman tuotekehityksen tuotos, jolla on lähes 30 asiakasorganisaatiota julkisella sektorilla sekä tuhansia käyttäjiä. Tietoarkkitehdin rooliin kuuluu puolestaan KuntaPron järjestelmäkokonaisuuden mallintaminen. Tarkoituksena on, että valittava henkilö toimii KuntaProlla sekä tietovarastoasiantuntijana että tietoarkkitehtinä, alkuun noin puolet työajastaan molemmissa rooleissa.

Työpaikka sijaitsee mieluiten KuntaPron Hämeenlinnan toimipisteessä, mutta työskentelystä Porin, Kangasalan, Hyvinkään tai Tuusulan työpisteessä voidaan neuvotella.

KuntaPro hyödyntää varsinkin Microsoftin järjestelmiä. Tiedolla johtamisen osalta tietovarastoasiantuntijan keskeisimmät työkalut ovat Microsoft SQL Server Management Studio 2017  ja Visual Studio 2017. Tietoarkkitehti puolestaan mallintaa koko KuntaPron järjestelmäkokonaisuutta ja kehittää mm. master datan hallintaa Arc-järjestelmän avulla. Varsinkin SQL Server -tietokantaosaaminen on tehtävässä menestymisen kannalta kriittistä.

Haemme henkilöä, joka on proaktiivinen, järjestelmällinen ja joka on innostunut oppimaan uutta. Omatoimisuus, asioiden priorisointi ja kompleksisten kokonaisuuksien hallinta ovat myös arvostettavia ominaisuuksia.

Odotamme hakijalta:

  • Tietotekniikan/ tietojärjestelmätieteen koulutusta (yliopisto tai ammattikorkeakoulu)
  • SQL Server -tietokantaosaamista (tietokannan kehittäminen, tietokantalatausten tekeminen, ajastusten teko, kuutiot, jne.)
  • Kokemuksen MS SSIS- ja SSAS-työkalujen käytöstä
  • Microsoft SQL Server Management Studion ja Visual Studion tuntemuksen
  • Innostunutta ja innostavaa asennetta tuotekehitykseen
  • Omatoimisuutta ja järjestelmällisyyttä

 

Eduksi katsomme:

  • Master data management –osaamisen
  • Käyttöliittymäkehittämiskokemuksen (esim. mobiili)
  • Koodausosaamisen (esim. JavaScript-ohjelmointi)

 

Tarjoamme:

  • Mahdollisuuden työskennellä innovatiivisessa tiimissä ja tiedolla johtamisen tuotteen parissa, jolle on suurta kysyntää
  • Monipuoliset työtehtävät
  • Mukavan työyhteisön dynaamisessa yrityksessä

 

Hakeminen

Lisätietoja tehtävästä antaa tuotepäällikkö Mikko Papunen puhelimitse 041 5062 989 tai sähköpostitse mikko.papunen(@)kuntapro.fi.

Mikäli olet kiinnostunut tehtävästä, lähetä hakemuksesi sähköpostilla mikko.papunen(@)kuntapro.fi su 10.6.2018 mennessä. Tietovarastoasiantuntija/tietoarkkitehti valitaan välittömästi sopivan hakijan löydyttyä, ja haastatteluja tehdään jo ennen hakuajan päättymistä.