Mitä yhteistä on digitalisaatiolla ja modernilla taiteella?

Ainakin se, että ne molemmat herättävät suuria tunteita ja ne kohtasivat Kiasmassa. PSD 2017 -tapahtuman huippuohjelma keräsi runsaan osanottajajoukon, joka pääsi myös tutustumaan ennakkoon ARS17-näyttelyyn. Kurkista päivän kulkuun!

PSD lähti käyntiin odottamattomalla tavalla. ”Harvoin on julkisen sektorin digitalisaatio-tapahtuman alkuspiikki vedetty laulaen”, tviittasi eräskin osallistuja, kun oli kuullut KuntaPron asiakkuuspäällikkö Janne Taajamaan improvisoiman aarian päivän kulusta.

 

Minkälainen kunta on vuonna 2025?  KuntaPron Mika Kantola (vas.) totesi, että se, mikä on kuluttajalle arkipäivää digipalveluissa nyt, tulee olemaan sitä tulevaisuudessa myös kunnan palveluissa.
Heikki Tukiainen Accountor Enterprise Solutionsilta haastoi yleisön miettimään, miten avoimuus vaikuttaisi toimintaan. – Mitä avoin ja läpinäkyvä tarkoittaa tuotteina, palveluina ja prosesseina? Millainen on äärimmäisen avoin kunta? Mitä jos kaikki data olisi auki kuntalaisille?
– Nyt kunnissa tarvitaan ennen kaikkea uutta johtamista. Joka kunnassa tulisi olla Chief Digital Officer, kuten Sipoossa on, korosti Microsoftin Mikko Pulkkinen.

 

Visionäärisellä Sipoon kunnanjohtaja Mikael Grannaksella oli tarjolla hyviä vinkkejä muutosjohtamiseen. Tiivistettynä viesti johdolle kuului: luo puitteet rohkeudelle. Muutos tulee tarkoittamaan mm. sitä, että rutiinityöt automatisoidaan, henkilökunta keskittyy vaativampiin tehtäviin, verkostot ja vuorovaikutus lisääntyvät ja palveluiden tuottamisprosessit menevät uusiksi. ICT ei ole enää vain tukipalvelu, vaan strateginen ja keskeinen osa toimintaa. Mitä muutos sitten merkitsee kuntalaiselle? Grannas esitteli tulevaisuuden kuntalaisia kolmen elämänmakuisen tarinan kautta.
– Meillä Sipoossa digitalisaation periaatteita on, että teknologiaa tehdään ihmisten ehdoilla ja ratkaisut on ”certified by mummo”.

Tutustu Grannaksen esitykseen tästä.

 

Lohja uudisti sekä organisaationsa että toimintamallinsa. Se jakoi toiminnan kahteen toimialaan, jotka ovat elinvoima ja hyvinvointi. Uudistuksesta oli henkilöstöhallinnon näkökulmasta puhumassa henkilöstöjohtaja, konsernihallinnon tulosaluejohtaja Sara Rautiainen, jonka mukaan uudistus lähtee liikkeelle prosesseista. Tueksi muutokseen tarvitaan moderneja tietojärjestelmiä.
– Henkilöstöstä pitää saada ajantasaista tietoa. Se on tätä päivää ja siihen tarvitsemme innovatiivisia järjestelmiä. Emmekä me jatkossakaan elä staattisessa tilanteessa.

 

Julkisten toimijoiden suuri kysymys on, miten vähennetään työtä, kun resurssit eivät kasva.
– Lohjalla uudistuksemme mantra oli ”ei turhaa työtä”. Meillä tehtiin iso hukkajahti ja saimme henkilökunnalta 300 kehitysehdotusta, kertoi tietohallintojohtaja, palvelutuotannon tulosaluejohtaja Pasi Perämäki.

Tutustu Rautiaisen ja Perämäen esitykseen tästä.

 

Porvoo on parantanut asiakkaiden palvelukokemusta sekä muuttanut rakenteita ja toimintamalleja. Porvoo uudisti ulkoisen asiakaspalveluprosessinsa sekä verkkopalvelut. Tavoitteena on toimittaa palvelut yhdeltä luukulta, ajasta ja paikasta riippumatta. Kehittämisprojektin päätavoitteet olivat palvelun parantuminen, prosessin suoraviivaistuminen ja tehostuminen sekä kustannustehokkuus.
– Ennen muutosta mietittiin, miten on tehty, miten olisi pitänyt tehdä ja miten tullaan tekemään, kertoi Porvoon hallintojohtaja Outi Lehmijoki.
Kuntalaisen palveluportaalia on valmisteltu kuntakaverusten, Porvoon ja Nurmijärven, yhteistyönä.
Yhteistyötä esitteli yhdessä Lehmijoen kanssa Nurmijärven kunnan projektipäällikkö Harri Luttinen.

Tutustu Lehmijoen ja Luttisen esitykseen tästä.

 

Kehitysjohtaja Esa Sairanen KuntaProlta esitteli koneälyn mahdollisuuksia Microsoftin teknologioissa. KuntaProssa on testattu eTiskin tikettien käsittelyn automatisointia hyvällä menestyksellä ja erittäin kustannustehokkaasti. Projektissa tavoiteltiin 80 prosentin oikeellisuusastetta ja se toteutui.
– eTiskiin tulee 170 000 tikettiä vuodessa. Kokeilimme helpottaa palvelupyyntöjen käsittelyä mahdollisimman kevyellä projektilla, jotta ymmärretään, miten koneoppimista voi hyödyntää KuntaPron tyyppisessä organisaatiossa.

Tutustu Sairasen esitykseen tästä.

 

Microsoftin CityNext auttaa kaupunkeja digitalisoitumisessa. Microsoftin kehitysjohtaja Tia Ainola esitteli Rolls-Roycen järjestelmää, joka perustuu paljolti robotiikkaan.

Tutustu Ainolan esitykseen tästä.

 

Millaisin eväin kuntia viedään kohti tulevaa? Kuntapäättäjien paneelikeskustelussa ääneen pääsivät Vantaan tietohallintojohtaja Antti Ylä-Jarkko, Mikael Grannas sekä Riihimäen kaupunginjohtaja Sami Sulkko. Janne Taajamaa etsi musiikkitermein digitalisaation konsonansseja ja dissonansseja.
– Unohdetaan strategiat ja viilataan prosessit kuntoon – vain tulokset ratkaisevat, Ylä-Jarkko sanoi.
– On otettava askeleita eteenpäin, vaikka ei tiedetä mihin ne johtavat. Hyviä esimerkkejä kannattaa seurata, eikä keksiä asioita uudestaan, Sulkko kommentoi.
– Ketterät firmat menestyvät kuntasektorilla jatkossa. Datan on oltava avointa, Grannas painotti.

 

Helsingin keskustassa, Kiasman auditoriossa järjestetty PSD 2017 keräsi kokoon kiitettävän joukon kuntien ja kaupunkien asiantuntijoita.

 

Kiasma antoi PSD:lle toimivat puitteet ja tarjosi osallistujille mahdollisuuden ennakkosisäänpääsyyn ARS17-näyttelyyn.

 

Palaa Public Sector Day 2016 -tapahtuman tunnelmiin tästä.