Robotiikkaekspertti nauttii haasteista

Joonas Soramäen työnkuva liittyy prosessien ja robotiikan kehittämiseen taloushallinnossa.
– Parasta on se, että pääsee haastamaan ja kehittämään itseään, hän sanoo.

Joonas Soramäki on päässyt jatkamaan KuntaPron talouskonsultoinnin tiimissä robotiikan kehittämistä, joka oli myös hänen gradunsa aiheena.

Joonas Soramäen ja KuntaPron tiet kohtasivat nelisen vuotta sitten, kun hän haki kesätöihin yhtiön taloushallintoon. Pari kesää kului kesätöissä, ja sen jälkeen opinnot etenivät osa-aikatyön rinnalla.

– Se oli joustavaa aikaa, pystyin hyvin sovittelemaan opinnot ja osa-aikatyöt KuntaProlla yhteen. Sain arvokasta työkokemusta, ja tein myös graduni KuntaProlle. Sen aiheena oli ”Ohjelmistorobotiikan hyödyntäminen taloushallinnossa”, Joonas kertoo.

Etenkin työuran alussa Joonas kertoo esittäneensä paljon kysymyksiä, jotta ymmärtäisi asioiden merkityksen kokonaisuuden kannalta.
– Voi olla, että työkavereilla menivät hermot, kun kysyin aina, että miksi näin tehdään. Aina sain kuitenkin vastaukset, hän nauraa.

 

Loistavat työkaverit tukena

Hämeenlinnasta Tuusulan toimipisteelle pari kuukautta sitten siirtyneen Joonaksen työnkuva liittyy prosessien ja robotiikan kehittämiseen taloushallinnossa. Taloushallinnossa on käytössä monta robottia, jotka ovat hyödyksi erityisesti rutiinityyppisissä tehtävissä. Robotteja KuntaProhon tulee lisää 15—20 kappaleen vuositahtia, ja vanhoja robotteja kehitetään tarpeen mukaan.
– Tässä työssä on parasta se, että pääsee haastamaan ja kehittämään itseään, Joonas sanoo.

Joonas kehuu myös KuntaPron työilmapiiriä, joka on ollut sekä Hämeenlinnassa että Tuusulassa hyvä.
– Molemmissa paikoissa on ollut aivan loistava vastaanotto, ja olen päässyt nopeasti osaksi työporukkaa, hän sanoo.

Joonaksella edessään on elämänsä ensimmäinen kunnon kesäloma. Tekemistä riittää silloinkin, sillä hän harrastaa muun muassa pesistä hämeenlinnalaisen Paukun riveissä. Urheiluharrastukset ovat kulkeneet matkassa mukana pienestä pojasta lähtien.
– Joukkuelajit ovat olleet minulle aina tärkeitä, hän kertoo.