Kunta myytävänä!

 

Klikkiotsikko? Kyllä. Mutta taustalla on aito perusajatus siitä, että pelkkien talous- ja henkilöstöhallinnon peruspalveluiden tarjoamisen aika on ollut ohi jo pitkään, ja olemme kuntasektorilla matkalla kohti asiakaslähtöistä kokonaispalvelua. Yhden luukun periaate kuntapalveluiden tuottamisessa on tulevaisuutta inhouse-markkinassakin.

Rakkaassa kotimaassamme jyskää ja rytisee, kun hallitus ajaa sote- ja maakuntarekkaansa kuoppaisella tiellä kohti päämääräänsä. Pois alta risut ja männynkävyt, kun Suomea ajetaan entistä tehokkaampaan toimintamalliin! Raskas muutoshanke syö paljon voimavaroja ja vaatii mittavia investointeja, ennen kuin luvatut miljardisäästöt toteutuvat. Tämä muuttaa myös kuntien roolia mittavasti kuten hyvin tiedämme.

Samaan aikaan itse kuntalaisten elämä jatkuu toistaiseksi entisellään. Vai jatkuuko?

Työelämäkulttuurin muutokset, digitalisaatio ja sosiaalisen median voittomarssi ovat asukkaidensa kautta muuttaneet myös kuntien sielunmaisemaa. Palvelutasovaatimukset ja – odotukset ovat nousseet, viestintäkulttuuri ja siihen liittyvä kanavavalikoima ovat monipuolistuneet ja kunnilta odotetaan yleisemminkin entistä avoimempaa ja asiakaslähtöisempää palvelua. Kunnallisveron maksajasta on tullut entistä vaativampi asiakas!

Tämä muutos näkyy myös KuntaPron kaltaisissa palvelukeskustoimijoissa. Pitkään toiminnan pääfokuksessa olleet talous- ja henkilöstöhallinnon peruspalvelut ovat edelleen merkittävässä roolissa niin toiminnan volyymeissa kuin kehitysinvestoinneissakin. Samaan aikaan kuitenkin kunnat kaipaavat entistä enemmän apuja sekä vallalla oleviin muutoksiin, että myös tulevaisuuden kunnan palveluvalikoiman tuottamiseen.

Tästä johtuu käyttämäni klikkiotsikko. Meillä KuntaProssa on visiona olla kuntien kokonaisvaltainen kumppani, tarjoten kattavan palveluvalikoiman vaativien kuntalaisten tarpeisiin. Jo tälläkin hetkellä tuotamme esimerkiksi kuntalaiskyselyiden ja palautteiden keräämiseen tarkoitettuja kuntalaisportaaleja. Autamme kuntia myös tehostamaan teknisen työn (esimerkiksi teiden auraus, katuvalojen korjaus) toimintaa kenttätyön ohjaukseen tarkoitetuilla ohjelmistoilla. Eikä sovi unohtaa kustannuksia alentavia lounas-, työmatka- ja liikuntaeturatkaisuja, tai tulevan syksyn uutuutta, sosiaalisen median kuuntelu -palvelua jolla kunta voi seurata mitä heidän palveluistaan tai toimintaympäristöstään puhutaan verkossa.

Voisin jatkaa listaa vielä pitkään, mutta se olisi turhaa. Lista ei nimittäin tule loppumaan koskaan sillä asiakkaamme tuottavat jatkuvasti uusia tarpeita mihin he kaipaavat ratkaisuja. He haluavat karrikoiden yhä enemmän kumppanin, jolla olisi heille ”kunta myytävänä”. Tämä on upea haaste, ja pitää meidät ja muut vastaavat toimijat tahoillaan virkeinä.

Asiakkaamme ovat myös omistajiamme. Tämä niin kutsuttu inhouse-toimintamalli antaa yllä mainitun kaltaiselle kokonaisvaltaiselle kumppanuudelle turvallisen ja hedelmällisen maaperän. Tiiviissä liitossa on hyvä rakentaa tulevaisuuden kuntaa.

Jos sinua kiinnostaa kuulla lisää millaisessa maailmassa kuntajohtajat kokevat elävänsä tänä päivänä, ja miten uudenlaisia haasteita on ratkottu, kannattaa tulla mukaan ilmaiseen verkkoseminaariin: www.publicsectorday.fi. Veikkaanpa, että mukaan voi tarttua vinkki jos toinenkin!

Tapaamisiin turuilla ja toreilla, sekä tietysti ajan hengen mukaan myös verkossa!

 

Tero Karinti
Asiakkuusjohtaja
KuntaPro Oy

twitter: @terokarinti